Viha

Kun aloin pitämään tätä blogia, ajattelin että kirjoituksista 80 % koskisi taksikuskin ammattia ja loput 20 jotain muuta. Nyt näyttää käyvän täsmälleen päin vastoin.

Duunissa on ollut perussettiä. Aamuvuoroa tämä viikko. Peruskeikan ajoa. Eurooppa näyttää pikkuhiljaa heräävän henkiin. Ulkomaalaisia dirikoita on tullut kentältä kyytiin. Onneksi. Ei tarvitse ajaa mummoja kyliltä. 8-10 euron pätkistä ei paljoa koostu. Keikan mukana ovat tulleet myös normi aamu ja iltapäiväruuhkat, kun jengi on palannut lomilta. Mutta mielummin näin päin.

Sitten varsinaiseen aiheeseen. Eilen nousi rundarit punaiselle, kun luin Ilta-Lehdestä, että dosentti Taru Leppäsen mukaan Maamme-laulu olisi vihapuhetta. Siis voi jumalauta! En muista koska olisin viimeksi ollut niin raivoissani, kuin tuon otsikon luettuani. Missäköhän maailmassa tämä dosentti elää. Ja tietääkö hän miten tämä maa on itsenäisyytensä saanut? Ja kuinka paljon verorahoja on tuhlattu tämän pilipaliämmän koulutukseen ja palkkaan?

Homman nimi tuntuu olevan se, että kaikissa asioissa nähdään nykyään rasistisia ja epätasa-arvoon viittavia piirteitä. Rasisimin ja vihapuheen pelko on mennyt aivan naurettavaksi. Kohta joku varman haluaa kieltää Suomen lipun nostamisen salkoon. Täällä Pohjantähden alla ja Tuntematon sotilas hyysäreiden mustalle listalle. Samoin kuin kaikki Suomalaisuutta korostavat kappaleet. Esimerkiksi Klamydia Suomi on sun ja Suomalainen tarina kappaleet.

Eräs koulu muuten kielsi muutama vuosi sitten oppilaita käyttämästä Suomi-paitoja. Perusteena oli etteivät koulun ulkomaalaiset oppilaat (yöntimot) loukkaannu.

Voiko vittu naurettavampaa enää olla? Kyllä jotain on pielessä joku alkuperäisväestö ei saa pukeutua niinkuin haluaa. Ja jos ei kledjuissa saa näkyä oman kotimaan tunnusmerkkejä. Tarvitseeko enää ihmetellä Perussuomalaisen huimaa kannatuksen nousua. Ei. Se on merkki siitä, että tavallinen kansa on oikeasti kyllästynyt siihen, että valtiovalta hyysää mamuja.

Tekisi muuten mieli tavata tämä Leppänen ja kysyä mitä mieltä hän on esim. sotaveteraaneista.

Ihmeellistä on sekin, että ryöstelevät ja työtävieroksuvat nokikepit saavat mellastaa täällä mielensä mukaan. Ja Venäläinen isoäiti karkoitetaan. Ei oikein snaijaa.

Mamujen puolustajat vetoavat yleensä kahteen seikkaan. Tarvitaan lisää työväkeä. Sekä monikulttuurisuuteen. Paskan marjat. Täällä on omasta takaa työttömiä ihan tarpeeksi. Jospa ensin hoidettaisiin heille duunia. Ai niin, ulkomaalaiset tekevät halvemmalla. Siinä syy, miksi heitä halutaan tänne.

Ja mitä tuohon monikulttuurisuuteen tulee, niin kyllä pitäisi käsittää että ei se pitemmän päälle toimi. Sen ovat osoittaneet ainakin antiikin Rooma, Israel, Neuvostoliitto ja Jugoslavia. Jokaisella kansalla kuitenkin on ne omat tapansa ja perinteensä.

Löytyy noita maahanmuuttajia myös pirssialalta. Suurin osa on somppuja ja pakko sanoa, että ei heidän kohdallaan siitä hommasta tule yhtään mitään. Kun ollaan keräilyssä ja pitäisi siirtyä terminaaliin (asiakkaita jonossa), niin yöntimot on perseet pystyssä kiasman (keräilyn kahvila) nurkalla. Eikä mene viikkoakaan ettei kuulisi, että joku heistä olisi saanut sakot (ajavat aivan tolkuttomia nopeuksia, myös asiakkaat kyydissä), ahdistellut naismatkustajia, ehdottelua yms. tai ajaneet aivan tolkuttomia kiertoreittejä.

Uusin kikka on kuulemma se, että väittävät asiakkaalle kortinlukulaitteen olevan epäkunnossa ja pyytävät kätesimaksun. Laittavatko sitten koko hoidon jullikaksi eli hukka-ajoksi ja pistävät fyrkat oaan fikkaan. Tiedä sitä.

Suurin osa tarkuille tulevista valituksista, koskien mm. ajonopeuksia, kuskin käyttäytymistä matkan aikana ym. koskee somalikuskeja. Onko yllätys jollekin? Meikäläiselle ei. Eilen yksi tarkastajista kertoi kentällä, että pelkästään hän on viimeisen kolmen kuukauden aikana ottanut kolme valitusta vastaan yhdesta ja samasta kuljettajasta.

Miksi isännät pitävät duunissa tuollaisia, jotka pilaavat koko ammattikunnan maineen.

Jos / kun mulla on josku oma pirssi, ni kaksi asiaa on varma. Mustaa kuskia ei tule. Eikä Skoda Octaviaa.

Hiljaisuus

Ensimmäinen duuniviikko loman jälkeen pulkassa. Ja vajaaksihan se jäi. Maanantaista torstaihin tehtiin duunia. Tai, kärvisteltiin kentällä ja ajettiin keikka silloin ja toinen tällöin. Perjantai aamuna iski varmaan maailman historian äkäisin vatsatauti. Ja aivan varoittamatta. Vesikään ei pysynyt sisällä. Mistään muusta puhumattakaan. Kaikki tuli pikavuorolla ylös. Duuniin lähdöstä ei puhettakaan. Ainoa mitä pystyi tekemään oli maata kyljellään. Paskamainen homma. Viikon ainoa vuoro, jolloin olisi ollut keikkaa, niin meikäläinen korisee latinaa vessanpöntölle.

Perjntaivuoroa olisi kyllä tarvittu. Viime viikko oli varmasti, jos ei hiljaisin, niin ainakin yksi hiljaisimmista meikäläisen pirssiuran historiassa. Ainoastaan yhtenä päivänä kassa ylitti 200 rajapyykin. Muuten jäätiin alle. Hiljaisuus loman jälkeen iski suoraan vasten kasvoja. Ennen viikon paussia iltavuorossa sai kuitenkin sen 200-250 ajettua. Viime viikolla ei puhettakaan. Tuo, että keikkaa ei ole, on vittumaisten asiakkaiden ohella yksi harvoja tämän ammatin varjopuolia. Ei ole mitään niin paskamaista kuin kärvistellä kentällä tai tolpalla tyhjänpanttina odottamassa seuraavaa keikkaa. Ja kun ventta-ajat kipuavat sinne 1,5-2 tuntiin, niin siinä mitataan taksisuharin mielikuvitus, kun hän miettii miten ajan saisi kulumaan. Kun ne molemmat iltapäivälehdet on luettu kannesta kanteen moneen kertaan, ristikot täytetty. Röökiäkään ei koko aikaa viitsisi vetää, eikä roudata pennosiaan kiasmaan, lentoaseman keräilyalueen kahvilaan. Ainoa keinoa on heittää läppää (puhua paskaa) kollegojen kanssa.

Nyt ollaan (onneksi) elokuun puolella. Skolet alkavat ensi viikolla ja viimeistään silloin pitäisi homman helpottaa. Ainakin päivävuoroissa. Kun koulukyytejä ajavat autot poistuvat tolpilta.

Tänään aamuvuoro. Ja samaa rataa mennään koko viikko. Konttorityöaika 8-16 ja kassa 242. Ei lainkaan huono elokuun alun päivävuoroksi. Oli kyllä aika paljon tsägääkin mukana. Kerrankin.

Kun duunissa vilkastuu, niin alan päivittämään tätä blogiakin useammin.

Hän on poissa

Suru uutinen tavoitti suomalaiset viime tiistaina. Hiihtäjälegenda Mika Myllylä oli läydetty kuolleena kotoaan. 41 vuotiaana kuolleen mestarin poismeno on valitettava ja ikävä tapaus. Ja raadollinen ja karmea osoitus siitä, mihin keltaisen, eli ns. paskalehdistön ajojahti voi pahimmillaan johtaa. Ja Mikan elämä ja ura, maailmanmestaruuksineen, olympiavoittoineen ja dopingkäryineen on surullinen esimerkki ajojahdin kohteeksi joutuneen urheilijan kohtalosta. Palvotusta sankarista lehdistön sylkykupiksi.

Perusluonteeltaan herkkä mies ei koskaan toipunut Lahden 2001 kisojen dopingkäryn aiheuttamasta syyllisyydentunteesta ja häpeästä. Ja kaikki päättyi 5.7.2011. Mika varmasti yritti. Yritti loppuun saakka, mutta ei lopulta päässyt päänsä sisällä riehuvia demoneja pakoon.

Kaikkein traagisinta ja surullisinta koko jutussa on se, että maailmassa jää kymmeniä ellei satoja urheilijoita kiinni kiellettyjen aineiden käytöstä, ja sille joka oikeasti katuu sitä, käy tällä tavalla.

Hän oli ainoa suomalaishiihtäjä, joka reilusti ja avoimesti tunnusti EPO:n käytön.

EPO ei muuten ole mikään ihme tai superaine. Homma ei mene niin, että jos urheilija vetää EPOA hän voi sen jälkeen maata himassa räkimässä kattoon, ilmestyä arvokisoihin ja kerätä kultamitalit itselleen. Ei todellakaan. Vaikka urheilija miten käyttäisi EPOA tai jotain muuta kiellettyä ainetta, menestyminen huipulla vaatii aivan helvetisti duunia. En ole varma, mutta arvelisin että Myllylän harjoitusmäärät olivat aivan eri luokkaa kuin muilla suomalaisilla hiihtäjillä. Tästä johtuen Mika myös menestyi parhaiten.

Hän poissa tänään on

te lujaa tanssikaa.

Tuolla pilven reunalla

vetää kuohuvaa.

Hän on poissa

Vesa Jokinen / Klamydia

Keikat

Monilla tuntuisi olevan käsitys, että taksikuskin duuni on pelkkää juoppojen kuskaamista. Näin asia ei ole. Brenkkua kiskoneet asiakkaat muodostavat vain pienen osan meidän asiakaskunnasta. Milloinkohan itselläni on viimeksi ollut känninen asiakas kyydissä? Juhannusaattona? Eli toissa perjantaina. Eli pirssikuskin duuni on todellakin muuta kuin kapakkaväen kuskaamista.

Se tässä hommassa juuri on hyvä puoli, että vaihtelua riittää. Keikat ovat erilaisia ja saa tavata erilaisia ihmisiä. Päivävuoroissa saa kuskata jengiä himasta ja firmoista kentälle. Ja myös päin vastoin. Vanhuksia asiointireissuille. Kauppaan, pankkiin, apteekkiin jne. Iltavuoroissa kärrätään jengiä hotelleihin ja himaan kentältä. Ja vkl öinä tietysi sitä juhlakansaa. Himasta kapakkaan ja kapakasta himaan.

Vaihtelu. Se on tämän homman suola.

Normikeikkojen, tolpalta tai datalta tulevien lisäksi ajetaan paljon myös ns. sopimuskeikkoja. Näitä ovat mm. koulukyydit, kehitysvammaiskuljetukset ja KH-keikat kentältä. KH:t eli kiinteähintaiset ovat Finnairin henkilökuntaa hinasta duuniin tai päinvastoin. Finnairilla ja Vantaan taksilla on diili Finskin henkilökunnan kuskaamisesta. Niitä ei ajeta mittarilla vaan soppariajolla. Niissä on siis etukäteen määritellyt hinnat. Välillä kyllä tuntuu, että nuo kh-keikat on hinnoiteltu aika lailla alakanttiin. Mulla oli pari muutama viikko sitten kh-keikka kentältä Puotilaan. Hinta: 34,50. Jos vetää saman keikan normaalisti mittarilla, niin kyllä se oli neljäkymppiä tekee.

Meidän firma. Kolme autoa yhteensä, kaksi nepparia ja yksi kaappi, ajaa paljon myös kehitysvammaisia. Länsi-Vantaalla on usea kehitysvammaisten asuntola, joista tuota porukkaa haetaan. Duuniin, kouluihin ja harrastuksiin. Ne ovat myös ihan mielenkiintoisia ja mukavia keikkoja. Ja ns. varmaa tuloa. Joskus niihin joutuu tietty vähän tähtäämään. Jos sovittu hakuaika on vaikka klo 17. Niin neljän maissa ei uskalla ottaa normikeikkaa tolpalta tai datalta. Koska vaarana on, että sieltä tulee se Skattan tai Länsisataman veto. Eikä normiaikana (lomakausi asia erikseen) ole toivoakaan ajaa tunnissa keskustaan ja takaisin.

Se on myös sanottava, että harvoin näkee niin positiivisia ja elämänmyönteisiä ihmisiä kuin nämä kehitysvammaiset. He, jos ketkä osaavat nauttia elämän pienistä asioista. Monet normaalit ihmiset voisivat todella ottaa mallia heistä. Eivätkä joka paikassa huutaa vääryyttä perkele ja pitää itseään uhreina ja marttyyreinä.

Tänään iltavuoro. Eilisen saldo: 164 euroa. Olisiko tänään edes pikkasen vilkkaanpaa. Hope so.

Kesä

Niin siinä taas kävi. Helteet saapuivat härmään. Pirssikuskille kesä on pahaa aikaa. Keikkaa on niukasti. Liikemiehiä ei heinä-elokuun aikana tule juuri lainkaan. Ja kentsulla se on hiton iso lovi. Eikä kylilläkään liiku oikeastaan kuin mummot. Eikä niistä hirveästi kassaa kerry. Jos yhdestä mummokeikasta saa sen 8-10 euroa, niin kyllä aika monta saa päivässä ajaa, että kassan kondikseen.

Viime viikko nyt onneksi oli vielä kohtalainen. Aamuviikko. Kolmena päivänä kassa yli 300. Tosin yhtenä jäi sitten alla kahen sadan. Joten ei se nyt kokonaisuutena niin putkeen mennyt. Nyt olisi kolme viikkoa iltaa putkeen ja sen jälkeen viikon huili. Oikeaa, palkallista kesälomaa ei ole ehtinyt kertymään, mutta pakko se on snadi breikki pitää. Kuitenkin pitkä ja pimeä syksy edessä.

Sain dirikalta kaksi Viikkarin lahjakorttia. 2-4 hengelle, joten saadaan heitettyä kaksi risteilyä. Eli paatille pitäisi kai lomalla lähteä. Yksi reissu. Toisen voisi säästää myöhempään syksyyn.

Mitäs muuta? Viihdyn duunissani hyvin. (Vaikka entiset duunikaverit varastolta eivät sitä tunnu uskovan) Joka tapauksessa, olen entistä vakuuttuneempi, että tein oikein vaihtaessani työpaikkaa. Mitä varastotyö pystyy tarjoamaan sellaista, mitä taksiduuni ei. Eipä oikeastaan mitään. Palkkaus? Moni varmasti ajattelee, että kyllähän nyt varastolla paremmin tienaa kuin pirssissä. Kylmä fakta on se, että ei varastoala ole enää moniin vuosiin pystynyt kilpailemaan liksoissa. Sielläkin ruuvi vedetty niin kireälle. Varastola liksa perustuu erilaisiin lisiin ja suoritteisiin. Jos painat hommia hulluna, niska limassa ja kieli vyön alla. Ja käytännössä asut duunipaikalla, tienaat hyvin. Ja mikä tämän hintana on. Sinulla ei ole mitään muuta elämää kuin työ. Ja pahimmassa tapauksessa neljä-viiskymppisen selkä ja muut paikat ovat täysin romuna. Kandeeko? Ei.

Ja taivaan tosi on sekin, että ahkera pirssikuski tienaa paremmin kuin laiska varastomies.

Jousto

Ei. Tarkoitus ei ole puhua mistään joustoluotoista, mutta koska keikkarintamalla ei mitään mullistavaa ole tapahtunut. Eikä duunissa muutenkaan. Perussettiä vain. Niin ajattelin kirjoitella jotain suomalaisesta liikennekulttuurista. Ja valitettavasti täytyy sanoa, että kovin korkeita pisteitä sille ei voi antaa.

Sain itse ajokortin vuonna ´97. Ja eikun broidivainaalta ostetulla vuoden ´78 C-mallin Kadetilla baanalle. Jos vertaa suomalaista liikennekäyttäytymistä vuosina 1997-2011, niin huonompaan suuntaan on menty. Neljätoista vuotta sitten esim. kärkikolmoilla, ehdotonta väistämisvelvollisuutta osoittavalla liikennemerkillä oli suuri merkitys. Sitä kunnoitettiin ja noudatettiin. Nykypäivänä ei puhettakaan. Päivittäin näkee tilanteita, että kolmion takaa tullaan täysin härskisti eteen. Ja yleensä vielä jäädään köröttelemään 10-15 pinnan alinopeutta. Tulee väistämättä mieleen, että kyse on tahallisesta vittuilusta muita autoilijoita kohtaan.

Toinen asia, mikä päivittäin aiheuttaa sydämentykytyksiä ja suorastaan vitutusta ovat kaista vaihtotilanteet. Kun yrittää keskustan tai kehien ruuhkassa vaihtaa kaistaa, arvoilta 20 % muista autoilijoista antaa sitä tilaa. Loput joko suorastaan kiihdyttävät omaa vauhtiaan, puristaen rattia rystyset valkoisina, ajatellen: minun eteeni et ainakaan tule. Tai sitten jurnuttavat siinä rinnalla omaa vauhtiaan. Eivät himmaa, eivätkä kiihdytä. Kuten Mechelininkadulla eräs päivä. Olin menossa Laruun ja tarkoitus oli vaihtaa oikeanpuoleiselle kaistalle. Vinkkari hyvissä ajoin päälle ja etsimään sopivaa rakoa. Viereisellä kaistalla jurnutti arvoilta nelikymppinen nainen punaisessa Yariksessa. Siis viistosti hieman takana. Mutta ei niin paljoa takana, että olisin voinut vaihtaa kaistaa osumatta sen mamman pyörille nostettuun mukiin. Ei muuta kuin Meselle vähän tennaria, jotta pääsin sille kaistalle mihin halusin. Ei Laruun menossa olevan pokan kanssa voi mistään Seasiden kauttakaan kiertää.

Viiime viikolla. Siis pelkästään viime viikolla oli lisäksi viisi, kyllä VIISI tilannetta missä oma auto meinasi saada uutta peltiä, kun toinen autolija vaihtoi kaistaa aivan miten sattui. Vilkuista ja peileistä tietoakaan. Ei muuta kuin rattia oikealle ja toivotaan ettei osu. Täysin käsittämätöntä touhua. Tätä olen ihmetellyt muutenkin jo pitemmän aikaa. Eivätkö ihmiset tiedä, mikä niiden auton etuosassa, tuulilasin kupeessa olevien ulokkeiden tarkoitus on. Ja myös sitä, että ovatko vilkut nykyään joku helvetin kallis lisävaruste.

Nykypäivän liikenteestä puuttuu joustavuus aivan kokonaan. Muille tienkäyttäjille ei anneta siimaa, vaan niistä omista oikeuksista ja omasta kaistasta pidetään kynsin hampain, rystyset valkoisina ja hampaat irvessä kiinni. "Tämä on minun kaistani. Tähän ei muilla ole asiaa" On liian monen suomalaisen autolijan motto.

Ja vielä lopuksi: Helsingin keskustassa EI TARVITSE ajaa risteyksiä tukkoon ruuhka-aikana. Ja kun kiihdytetään rampista Kehälle tai motarille, niin tosiaan KIIHDYTETÄÄN. Ei siinä voi mitään neljää, viittäkymppiä ruveta matelemaan.

Kyytiin mahtuu neljä

Viime lauantaina iltahugi. Normaalisti en niitä aja, mutta edellisviikko meni niin perseelleen, että oli pakko lähteä vähän paikkailemaan. Ja nyt kun oli koulujenpäättymisviikonloppu, niin odotettavissa oli juhlakansaa olisi liikkeellä.

Ja olihan sitä. N. klo 22 kieppeillä duunia alkoi olla, ja aamuun asti sai mennä keikalta keikalle. Alkuilta oli tosin perseestä. Välillä 17-22 ei tapahtunut a)yhtään b)mitään.

Ihmiset oli juhlatuulella ja oli mukava ajaa. Yksi kiukuttelijapissis iltaan tosin mahtui. Mutta vuoro oli loppupeleissä muuten ihan hyvä, ja rahallisesti onnistunut, että yhden valkolakkipäisen bimbon avautumiset ja tinkaamisyritykset menivät toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Saa se hepsankeikka kiittää luojaansa, että meikäläiselläkin oli hyvä päivä. Jos ei olisi ollut, kyseinen nirppanokka olisi lentänyt kyydistä ulos.

Homman nimi oli se, että erääseen osoitteeseen oli tilattu kaksi henkilöautoa. Mennessäni paikanpäälle toista taksia ei näkynyt, ja eräässä risteyksessä seisoskeli seitsemän hengen ryhmä. Neljä friidua ja kolme kundia. Tuskin olin saanut Meseä stopattua, kun kaksi hameniekka valkolakkia riensi auton luokse ja alkoivat vänkäämään, että kaikkien pitäisi päästä yhteen autoon. Syynä, että olivat omien sanojensa mukaan yli neljäkymmentä minuuttia venanneet pirssiä. Epäilen, että tuossa 40 minuutissa oli aika paljon lapinlisää.

Selitin rauhallisesti, että neljä saa tulla kyytiin. Sanoin myös, että jos autoa ei 10-15 minuutissa ala kuulumaan kandee soittaa uudestaan keskukseen ja tiedustella mikä on homman nimi. Vänkääminen ja känääminen jatkui. Valkolakkinen primadonna oli sitä mieltä, että koska olivat joutuneet odottamaan autoja näin pitkään, kaikkien pitäisi päästä meikäläisen kyytiin. Sanoin, nyt vähän tiukemmin kuin ekalla kerralla että ei onnistu. Maksimissaan neljä saa tulla. Ei yhtään enempää. Tässä vaiheessa tuon nirppanokan käytös ja asenne alkoi vituttaa siinä määrin, että ajattelin pistää jullikaksi koko hoidon ja jättää koko remmin hautomaan perseitään jalkakäytävää vasten. Kyseinen friidu vaikutti juuri sellaiselta, joka ei voi kävellä ulkona sateella, koska saattaisi hukkua. Ja sellaiselta saattaa hakeutua esim. BB:hen vain saadakseen turpavärkkinsä 7 päivää lehden kanteen.

Lopulta sana meni perille. Sovittiin, että otan neljä kyytiin ja heitän heidät sinne minne haluavat.

Matkan aikanakin tämä yksi sankaritar yritti tingata hinnasta. Meinasin kysyä, että miten helvetissä sulla on varaa lähteä baariin, kun about 15 euron taksimatkakin tuntuu olevan ylitsepääsemätön este. Ja kaiken huipuksi: kun päästiin määräänpäähän, se akka ei edes itse maksanut koko kyytiä. Vaan yksi sen kavereista.

Että sellainen tapaus. Näistä keikoista, kun kyytiin tulee vähän isompi ryhmä, olen pannut merkille yhden seikan. Porukassa on hyvin usein yksi vänkääjä ja tinkaaja. Sellainen, joka yrittää joka mutkassa polkea hintaa alaspäin ja vetää herneet tuulenhalkaisijaan, kun kuski ei suostu.

Loppuyö meni ihan kivasti. Samoin kuin tämä viikko. Mitä nyt kirjoitin toissapäivänä vähän vittuili. Ei printannut kuitteja ollenkaan. Ei itseasiassa printannut yhtään mitään. Ei muuta kuin pajalle (kymmenen aikaan illalla). Vika löytyi onneksi nopsasti: kirjottimen maajohto paskana.

Huomenna pitkä iltahugi. Sitten parin päivän odotettu vapaa.