Hän on poissa

Suru uutinen tavoitti suomalaiset viime tiistaina. Hiihtäjälegenda Mika Myllylä oli läydetty kuolleena kotoaan. 41 vuotiaana kuolleen mestarin poismeno on valitettava ja ikävä tapaus. Ja raadollinen ja karmea osoitus siitä, mihin keltaisen, eli ns. paskalehdistön ajojahti voi pahimmillaan johtaa. Ja Mikan elämä ja ura, maailmanmestaruuksineen, olympiavoittoineen ja dopingkäryineen on surullinen esimerkki ajojahdin kohteeksi joutuneen urheilijan kohtalosta. Palvotusta sankarista lehdistön sylkykupiksi.

Perusluonteeltaan herkkä mies ei koskaan toipunut Lahden 2001 kisojen dopingkäryn aiheuttamasta syyllisyydentunteesta ja häpeästä. Ja kaikki päättyi 5.7.2011. Mika varmasti yritti. Yritti loppuun saakka, mutta ei lopulta päässyt päänsä sisällä riehuvia demoneja pakoon.

Kaikkein traagisinta ja surullisinta koko jutussa on se, että maailmassa jää kymmeniä ellei satoja urheilijoita kiinni kiellettyjen aineiden käytöstä, ja sille joka oikeasti katuu sitä, käy tällä tavalla.

Hän oli ainoa suomalaishiihtäjä, joka reilusti ja avoimesti tunnusti EPO:n käytön.

EPO ei muuten ole mikään ihme tai superaine. Homma ei mene niin, että jos urheilija vetää EPOA hän voi sen jälkeen maata himassa räkimässä kattoon, ilmestyä arvokisoihin ja kerätä kultamitalit itselleen. Ei todellakaan. Vaikka urheilija miten käyttäisi EPOA tai jotain muuta kiellettyä ainetta, menestyminen huipulla vaatii aivan helvetisti duunia. En ole varma, mutta arvelisin että Myllylän harjoitusmäärät olivat aivan eri luokkaa kuin muilla suomalaisilla hiihtäjillä. Tästä johtuen Mika myös menestyi parhaiten.

Hän poissa tänään on

te lujaa tanssikaa.

Tuolla pilven reunalla

vetää kuohuvaa.

Hän on poissa

Vesa Jokinen / Klamydia

Keikat

Monilla tuntuisi olevan käsitys, että taksikuskin duuni on pelkkää juoppojen kuskaamista. Näin asia ei ole. Brenkkua kiskoneet asiakkaat muodostavat vain pienen osan meidän asiakaskunnasta. Milloinkohan itselläni on viimeksi ollut känninen asiakas kyydissä? Juhannusaattona? Eli toissa perjantaina. Eli pirssikuskin duuni on todellakin muuta kuin kapakkaväen kuskaamista.

Se tässä hommassa juuri on hyvä puoli, että vaihtelua riittää. Keikat ovat erilaisia ja saa tavata erilaisia ihmisiä. Päivävuoroissa saa kuskata jengiä himasta ja firmoista kentälle. Ja myös päin vastoin. Vanhuksia asiointireissuille. Kauppaan, pankkiin, apteekkiin jne. Iltavuoroissa kärrätään jengiä hotelleihin ja himaan kentältä. Ja vkl öinä tietysi sitä juhlakansaa. Himasta kapakkaan ja kapakasta himaan.

Vaihtelu. Se on tämän homman suola.

Normikeikkojen, tolpalta tai datalta tulevien lisäksi ajetaan paljon myös ns. sopimuskeikkoja. Näitä ovat mm. koulukyydit, kehitysvammaiskuljetukset ja KH-keikat kentältä. KH:t eli kiinteähintaiset ovat Finnairin henkilökuntaa hinasta duuniin tai päinvastoin. Finnairilla ja Vantaan taksilla on diili Finskin henkilökunnan kuskaamisesta. Niitä ei ajeta mittarilla vaan soppariajolla. Niissä on siis etukäteen määritellyt hinnat. Välillä kyllä tuntuu, että nuo kh-keikat on hinnoiteltu aika lailla alakanttiin. Mulla oli pari muutama viikko sitten kh-keikka kentältä Puotilaan. Hinta: 34,50. Jos vetää saman keikan normaalisti mittarilla, niin kyllä se oli neljäkymppiä tekee.

Meidän firma. Kolme autoa yhteensä, kaksi nepparia ja yksi kaappi, ajaa paljon myös kehitysvammaisia. Länsi-Vantaalla on usea kehitysvammaisten asuntola, joista tuota porukkaa haetaan. Duuniin, kouluihin ja harrastuksiin. Ne ovat myös ihan mielenkiintoisia ja mukavia keikkoja. Ja ns. varmaa tuloa. Joskus niihin joutuu tietty vähän tähtäämään. Jos sovittu hakuaika on vaikka klo 17. Niin neljän maissa ei uskalla ottaa normikeikkaa tolpalta tai datalta. Koska vaarana on, että sieltä tulee se Skattan tai Länsisataman veto. Eikä normiaikana (lomakausi asia erikseen) ole toivoakaan ajaa tunnissa keskustaan ja takaisin.

Se on myös sanottava, että harvoin näkee niin positiivisia ja elämänmyönteisiä ihmisiä kuin nämä kehitysvammaiset. He, jos ketkä osaavat nauttia elämän pienistä asioista. Monet normaalit ihmiset voisivat todella ottaa mallia heistä. Eivätkä joka paikassa huutaa vääryyttä perkele ja pitää itseään uhreina ja marttyyreinä.

Tänään iltavuoro. Eilisen saldo: 164 euroa. Olisiko tänään edes pikkasen vilkkaanpaa. Hope so.

Kesä

Niin siinä taas kävi. Helteet saapuivat härmään. Pirssikuskille kesä on pahaa aikaa. Keikkaa on niukasti. Liikemiehiä ei heinä-elokuun aikana tule juuri lainkaan. Ja kentsulla se on hiton iso lovi. Eikä kylilläkään liiku oikeastaan kuin mummot. Eikä niistä hirveästi kassaa kerry. Jos yhdestä mummokeikasta saa sen 8-10 euroa, niin kyllä aika monta saa päivässä ajaa, että kassan kondikseen.

Viime viikko nyt onneksi oli vielä kohtalainen. Aamuviikko. Kolmena päivänä kassa yli 300. Tosin yhtenä jäi sitten alla kahen sadan. Joten ei se nyt kokonaisuutena niin putkeen mennyt. Nyt olisi kolme viikkoa iltaa putkeen ja sen jälkeen viikon huili. Oikeaa, palkallista kesälomaa ei ole ehtinyt kertymään, mutta pakko se on snadi breikki pitää. Kuitenkin pitkä ja pimeä syksy edessä.

Sain dirikalta kaksi Viikkarin lahjakorttia. 2-4 hengelle, joten saadaan heitettyä kaksi risteilyä. Eli paatille pitäisi kai lomalla lähteä. Yksi reissu. Toisen voisi säästää myöhempään syksyyn.

Mitäs muuta? Viihdyn duunissani hyvin. (Vaikka entiset duunikaverit varastolta eivät sitä tunnu uskovan) Joka tapauksessa, olen entistä vakuuttuneempi, että tein oikein vaihtaessani työpaikkaa. Mitä varastotyö pystyy tarjoamaan sellaista, mitä taksiduuni ei. Eipä oikeastaan mitään. Palkkaus? Moni varmasti ajattelee, että kyllähän nyt varastolla paremmin tienaa kuin pirssissä. Kylmä fakta on se, että ei varastoala ole enää moniin vuosiin pystynyt kilpailemaan liksoissa. Sielläkin ruuvi vedetty niin kireälle. Varastola liksa perustuu erilaisiin lisiin ja suoritteisiin. Jos painat hommia hulluna, niska limassa ja kieli vyön alla. Ja käytännössä asut duunipaikalla, tienaat hyvin. Ja mikä tämän hintana on. Sinulla ei ole mitään muuta elämää kuin työ. Ja pahimmassa tapauksessa neljä-viiskymppisen selkä ja muut paikat ovat täysin romuna. Kandeeko? Ei.

Ja taivaan tosi on sekin, että ahkera pirssikuski tienaa paremmin kuin laiska varastomies.