Kova viikko

Kova viikko tosiaan takana. Muuttohommia ja duunia. Vanha kämppä tuli myytyä. Tila alkoi kahdelta ihmiseltä, koiralta ja pupulta loppua vähän kesken. 34 neliöö. Aika ahdasta oli. Uudessa on neliöitä 60. Nyt on lääniä mukavasti. Ja onneksi se löytyi todella helposti. Ja valmiiksi rempattukin vielä. Ja kohtuuhintainen. Oikeastaan halpa.

Iltaviikko takana. Aamupäivät ja päivät kamojen roudaamista vanhasta mestasta uuteen. Illat pirssin ratissa. Duunit menivät miten menivät viime viikolla. Vähän väli oli sellainen fiilis, että pitäisi olla laittamassa uutta kämppää kuosiin. Eikä kärräämässä jengiä ympäri pk. seutua.

Maanantai oli paska päivä. Hiljaista. Pitkiä venttoja kentällä. Paras puoli kahdeksan aikaan: puolitoista tuntia turpaan ja Tiksin asemalle. Vähänkö vitutti. Eivätkä keikat muutenkaan maanataina mitään huippuja olleet. Maanantai lyhyesti: pitkät ventat ja lyhyet keikat. Pisteeksi iin päälle: puoli yhdeltä toista iski hirveä päänsärky. Eli laulu ja leikki loppui sen illan osalta lyhyeen.

Tiistai oli mukava päivä. Keikkaa oli huomattavasti enemmän kuin maanantaina. Ja hyviä keikkoja. Hyvä niin. Sai paikattua maanantain fiaskoa.

Keskiviikko ja torstai: peruspäiviä. Eivät huippuja. Mutta eivät täysiä fiaskojakaan. Peruskeikan ajoa. Sitä, mitä aina iltavuoroissa. Porukkaa kentältä himaan tai hotelleihin.

Perjantai. Iltavuoro. ALku ilta kentältä. Yhtä vähän pitempää taukoa lukuunottamatta keikkaa oli kivasti. Koneita tuli tasaisesti. Pienen lisäsäväyksen iltaan antoi ruumanpurkajien ja laukunkäsittelijöiden työnseisaus. Extempore homma, joka yllätti kaikki ja pisti kentän täysin sekaisin.

Kymmenen maissa: data alkoi ilmoittaa avoimista tilauksista. Osotteita ilmassa ympäri kaupunkia. Viestejä tarkastajalta: T1 asiakkaita, T2 asiakkaita. Eli n. klo 22 jälkeen sai mennä niin sanotusti keikalta keikalle.

Illan paras veto oli vakitolpalta vähän ennen kolmea. Pari heeboa kyytiin. Todella mukavia molemmat. Reiluja ja rentoja. Monien vaiheiden päädyttiin lentoaseman liepeille. Hinta: 56,50. Ja asiakas: "Pistä seitsemäänkymppiin."

Ei paha. Ihan mukavat lisät.

Tämän jälkeen: KH-keikka kentältä Sörkkaan. Eli Finnairin henkilökuntaa. Sen aikana iski migreenikohtaus, joten se jäi illan viimeiseksi vedoksi. Vähän harmitti. Duunia olisi ollut. Eilen oli porukkaa sankoin joukoin liikkeellä. Huomasi, että on tiliviikonloppu.

Ensi vikko aamuvuoroa. Eli Tuusulan tien ja Kehä ykkösen ruuhkat, here I come!

Torstai-Perjantai

Pari iltaa takana viimeisen postauksen jälkeen. Torstai oli mukava ja sopivan kiireinen päivä. Keikkaa oli tasaisesti. Ja hyviä vetoja. Kentsulta sai tykittää mionta kertaa Espooseen. Espoon vedot ovat varsinkin iltaisin mukavia. Nopeita ajaa ja niistä saa yleensä vähintään sen neljäkymppiä. Torstain kassa oli varsin mukava: 351 ja rapiat päälle. Sahatessa Meseä tallin oli hyvä fiilis.

Vähän huumoriakin torstai-iltaan mahtui. Sitä järkkäsi tarkku, eli taksitarkastaja. Tarkastaja on heppu, jolla on kentän keräilyalueen kahviossa oma työpiste. Sen tehtäviin kuuluu taksiliikenteen ohjaaminen ja valvonta. Tärkeimpänä duunina ilmoitaa autoille laskeutuvien koneiden aikataulut ja infota kuskeja kummassa terminaalissa, ykkösessä vai kakkosessa on asiakkaita.

Ja keräily, eli kyräily, on paikka johon kokoonnutaan ennen terminaaliin ajoa.

Joo, siis. Siinä yhdeksän maissa tuli kentälle hieman pitempi breikki. Kuten joka päivä tuohon samaan aikaan. Jossain vaiheessa jonot menivät iloisesti sekaisin ja tarkku pisti datalle pari viestiä.

1. Jos täytettäisiin ne jonot oikein. Ei se liikunta kenellekään pahaksi ole.

2. Keräily täynnä ja täysin sekaisin. Ehdotan kahvitaukoa jossain muualla.

Aika nopeasti suma kuitenkin purkautui. Ei kauaa kenelläkään nokka tai pakoputki tuhissut, kun vajaa parisataa autoa lähti keikalle melko lyhyen ajan sisään.

Sitten tuli perjantai. Iltavuoro. Odotettavissa oli, että juhlakansaa saattaisi olla liikkeellä. Ja perjantai on yleensä päivä, jolloin nuoret, n. parikymppiset +/- pari vuotta ovat liikenteessä. Eli, kun aloittelin vuoroa siinä puoli viiden aikaan perjantai-iltapäivällä odotettavissa oli, että nuorisoa tullaan tapaamaan. Varsinkin aamuyön tunteina, kun raflat purkavat jengin pihalle.

Perjantai antoi kuitenkin vähemmän, kuin mitä odotin. Kumpikaan, sen paremmin kenttä kuin kylätkään eivät vetäneet. Kassa: hikisesti yli neljän sadan. Onhan siinäkin, mutta edellisviikon perjantain 552:een se oli pettymys. Vakitolpalla oli kymmentä neljä jonossa autoja, ei asiakkaita. Siinä ei kauaa tarvinnut miettiä. Tebarille tankkaamaan ja vaunu talliin.

Eikä kentässäkään tosiaan ollut hurraamista. Ainuttakaan keikkaa ei saanut lennosta. Jokaista joutui odottamaan. Pahimmillaan yli tunnin. Eikä niissä muutenkaan ollut hurraamista. Oli Tiksiä, Pakilaa, Myrtsiä jne. Lyhyissä tai lyhyehköissä keikoissa ei olisi mitään pahaa, jos ne tulisivat putkeen. Mutta nämä eivät todellakaan tulleet. Sen olen jo huomannut, että perjantai on viikon hiljaisin päivä sen suhteen. Ulkomaalaisia dirikoita ei vissiin silloin tule ollenkaan. Ainakaan omalle kohdalle ei ole osunut. Se on iso lovi asiakaskunnasta, kun saksalaiset, ruotsalaiset, britit, jenkit, japanilaiset ym. ym. puuttuvat.

Sitten vielä yksi asia. Ei varsinaisesti liity taksialaan mitenkään. Tai liittyhän se sillee, että aina kun on tuollainen iso häppeninki ja paljon juhlakansaa liikkeellä, tietää se myös pirsseille duunia. Mutta siis, tuo uskomattomat mittasuhteet saanut jeesustelu Suomen lätkäjoukkueen juhlimisesta mm-kullan jälkeen. Suoraan sanottuna oksettavaa kaksinaismoralismia Tämä tapaus osoittaa jälleen kerran, millaisia nättinokkia tämä maa on täynnä. Jumalauta. Kyllä tuollaisen suorituksen jälkeen, ja kun ajattelee millainen duuni siihen on vaadittu, pelaajilla ja koko joukkueella on oikeus juhlia. Ja kunnolla. Suomalaiseen tapaan. Punaviiniä pikkurilli pystyssä lipittelevät moraalinvartijat ja fariseukset voivat mennä itseensä. Ja miettiä eikö tosiaan ole mitään muuta tekemistä kuin nyrpistellä nenää leijonien juhlimiselle.

Alku

Ja tästä se alkaa. Meikäläisen, eli 32 vuotiaan Vantaalaisen pirssikuskin tarina. Halu laittaa ajatuksia pirssikuskin duunista sai minut aloittamaan tämän kirjoittamisen. Tässä blogissa on juttuja ja tarinoita työn valo ja varjopuolista. Olen jo pitkään halunnut kirjoittaa niistä.

Tervetuloa mukaan!

Oma taksikuskin urani jakautuu kahteen periodiin. Ajoin 2000-luvun alussa ja puolessa välissä neljä vuotta. 2002-2006. Olin reilut neljä vuotta muissa hommissa ja nyt, kolmisen viikkoa sitten palasin takaisin ratin taakse. Samaan firmaan, missä skujasin ennen. Tuon välin, 2006-2010 tein varastohommia. Tavaroiden käsittelyä ja tönärin, eli työntömastotrukin ajamista. Moni varmasti ihmettelee, että miksi hitossa vaihdoin duunin, jossa olisi ollut takuuvarma perusliksa ja kahdeksan tunnin työpäivät taksikuskin ammattiin. Voin kertoa sen. Tosiasia on, että olin jo kuukausia ollut täysin kypsä varastohommiin. Joka saatanan aamu tai iltapäivä (siellä tehtiin viikkoa aamua ja viikko iltaa) duuniin lähtö tuntui akkuhapon juomiselta. Lisäksi hommat kiristyivät koko ajan. Olisi pitänyt tehdä enemmän duunia samassa ajassa ja samalla palkalla. Tuntui, että aivot ei enää riitä siihen touhuun.

Eli, hetken päähän pisto duunipaikan vaihto ei ollut. Ajatus palaamisesta ratin taakse alkoi kypsyä, kun avopuoliso aloitti pirssikuskin hommat. Ja sitten, eräänä päivä vanha työnantaja taksipuolelta soitti ja tarjosi duunia. Aivan kuin olisi aavistanut, että olen miettinyt työpaikan vaihtoa. Pari päivää piti asiaa kypsytellä ja homma oli selvä. Meikäpoika palaa pirssihommiin. Jälkeenpäin ajateltuna ei olisi koskaan pitänyt veke lähteäkään. Jos olisin skujannut yhtäjaksoisesti vuodesta 2002 lähtien, saattaisin saada omat kikat. Nyt täytyy odottaa vielä vuosia.

Kai se niin on, että minuutintarkka kellokorttielämä ei mulle sovi. Taksihommassa on se hyvä puoli, että siinä on tietynlainen vapaus. Työvelvoite toki on, niinkuin kaikissa ammateissa. Sovitut vuorot hoidetaan. Se on selvä. Mutta tietynlainen vapaus moneen muuhun ammattiin verrattuna on. Ei sellaista, että tuolla minuutilla tulet töihin, tuossa pidät kahvitauon, tuossa safkiksen ja tuolla minuutilla lähdet himaan. Ok, on tietysti isäntiä jotka vaativat että kaikki vuorot ajetaan loppuun asti. Eli jos ajovuorolistassa on vaikka autolle vuoro 16-04, niin siellä lusitaan sinne neljään asti. Oli keikkaa tai ei. Tuollainen ajattelu on täysin perseestä. Oma työnantaja on onneksi järkijätkä. Sanonut monta kertaa, että jos keikkaa ei ole, niin turha siellä on tyhjänpanttina notkua. Saman tyylin aion itse ottaa, jos (kun) mulla joku päivä on oma pirssi.

Kolmisen viikkoa on nyt siis suhailtu. Ja päivä päivältä olen entistä varmempi siitä, että tein oikean valinnan vaihtaessani duunipaikkaa. Se on todella paljon, kun duuniin lähtö ei vituta. Näiden kolme viikon aikana ei mitään ihmeellistä ole ehtinyt tapahtumaan. Peruskeikan ajoa. Ulkomaalaisia liikemiehiä firmoista kentälle / kentältä firmoihin / stadin hotelleihin. Suomalaisia dirikoita kentältä firmoihin / koteihinsa. Mummoja kauppaan, apteekkiin, pankkiin. Koululaisia skolesta himaan. Kehitysvammaisia harrastuksiin jne.

Näistä kaikista, kuten paljosta muustakin, seuraavissa osissa.